*

Kaikki blogit puheenaiheesta Teuvo Hakkarainen

Hakkarainen valehtelee tahallaan, tyhmyyttään tai pyynnöstä!

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on julkaissut 21.10. tiedotteen, jolla ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä. Suomen Uutiset, joka näyttäisi pyrkivän surullisen kuuluisien valemedioiden joukkoon, on sen julkaissut.

Hakkarainen viittaa tiedotteessaan, jonka on myös julkaissut fb-sivullaan, uuteen uusiutuvan energian tuotantotukeen. Toisin kuin Hakkarainen väittää, se ei ole uusi tuulivoimatuki, vaan se on sovittu toteutettavaksi teknologianeutraalisti ja kilpailutuksen kautta. Määrältään uusiutuvalla raaka-aineella tuettu energia olisi 2 TWh.

Kansanedustaja sanoo suomalaista oikeudenkäyntiä pelleilyksi

Alla Iltasanomien uutinen kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen kommenteista oikeudenkäynnin jälkeen. Aika erikoista puhetta kansanedustajalta, joka itse osallistuu lakien laatimiseen. Antaako se luvan meille kaikille muillekin vähätellä tuomioita ja olla noudattamatta lakeja?

 

Julkaistu: 4.1.2017 13:54

Teuvo Hakkarainen ei aio valittaa tuomiostaan hovioikeuteen.

"Jos tuomio tulee, linja ei muutu"

Valtakunnansyyttäjä ilmoitti tiistaina, että kansanedustaja Teuvo Hakkarainen saa syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syyte perustuu Hakkaraisen facebook-kirjoituksiin.

Politiikkaa se on populismikin.

Keskisuomalaisessa ilmestyneessä vastineessaan Teuvo Hakkarainen kysyy lukijan mielipidettä hänen kohdallaan tällä hetkellä jälleen vellovaan kohuun siitä, että hänet ollaan tulkittu toistamiseen - tai ehkä nyt jo kuudennen kerran - väärin. Tällä kertaa kyseenalaistuksen kohteeksi on noussut Hakkaraisen kansanryhmään vastaan suunnattu kiihottaminen. Hakkarainen ei omaan tosimiesmäiseen tapaansa kuitenkaan myönnä tehneensä mitään väärää.

Rasistit sananvapauden puolesta toimivat sitä vastaan

Monet "nuivat" persut, sun muut änkyrät, ovat taas turvautumassa vanhaan valttikorttiinsa vaalien alla. Eli kerjäävät tuomioita uskonrauhan rikkomisesta, kansanryhmää vastaan kiihottamisesta sun muusta "vihapuheesta". Säälittävimmät yksilöt tekevät itse tutkintapyyntöjä omista kirjoituksistaan, kun ketään muuta ei kiinnosta.

Hakkarainen on kansan asialla

Mistä näitä syytteitä oikein tulee?

Tämä käy mielessä, kun seuraa syytöksien perusteita liittyen lähinnä islamin uskon arvostelemiseen.

Tällä kertaa kirves osuu jo aiemminkin iskuja saaneeseen Teuvo Hakkaraiseen. Hakkaraisen facebook-kirjoitus Nizzan terrori-iskun jälkeen sai punavihreät "maailmanparantajat" heti parkaisemaan huolesta, ei helpotuksesta. Nyt kyseinen kirjoitus on edennyt syyttäjän pöydälle ja Hakkaraista syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Ensin Olli Immosen ja nyt Teuvo Hakkaraisen taistelu

Media jyskyttää nyt innolla hallituksen yksimielisyyttä poistaa vihapuheet, rasismi ja ääriliikkeet. Oikeusministeri Jari Lindström: ”Kaikki äärijärjestöt joutuvat tarkasteluun” – ilmeisimmin kuitenkin myrsky tyyntyy vesilasissa, ennen kuin alkaakaan. Nyt värikäs edustaja ja sahuri Teuvo Hakkarainen puristuksissa

 

Islam-keskustelu: voiko tosiasioita kertomalla rikkoa lakia

Ainaiset loukkaantuja vaativat vihapuherangaistusta Teuvo Hakkaraiselle ja Sebastian Tynkkyselle. Hakkaraisen Facebook-päivityksessä ihmisillä vaikutti eniten suututtavan kohta, jossa hän sanoi, että kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja. Väite on kärjistetty versio totuudesta. Tilastollinen totuus maailman terrorismista tällä hetkellä on, että 96,5% terroristeista tänä vuonna on ollut muslimeja.

MV-lehden ja perussuomalaisten uskottavuus

Perussuomalainen kansanedustaja Teuvo Hakkarainen pitää MV-lehteä maahanmuuttaja-asioissa yhtä luotettavana tai jopa luotettavampana kuin valtamediaa. Näin totesi Teuvo Hakkarainen viikonloppuna facebook-sivuillaan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä